Meidän syksyyn on mahtunut monenlaista. Surua ja iloa.Yksi pieni puutarha-apulainen lähti ja jätti tassunjäljen sydämiimme. Leevi-kissa, 16 vuotta ja päivälleen kuukausi, antoi periksi hivuttavalle sairaudelle ja loikkasi aurinkoniityille suoraan kotisohvalta kolmen aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä 19. syyskuuta. Lähdön hetkellä Veera-sisko nukkui sen selän takana ja minä silittelin rakkaan kissakaverin ikiuneen.
Lauantaina kaivoin pienelle vainajalle haudan pitkän polun kanssaan tassutelleiden kissakavereiden Sandin ja Misun viereen. Samalla hautojen vieressä oleva metsänreunapenkki koki mullistuksen, kaivoin siitä pois yhtä ja toista ja istutin kivoja kasveja tilalle. Taustalle sai jäädä kiiltotuhkapensas, sen edessä on pari kärhöä, Little Nell ja mantsuriankärhö. Riipparaita 'Kilmarnock' kokeilee selviääkö se V-vyöhykkeen talvesta. Jos selviää, se levittänee keväällä pehmoiset kissansa jo melkein Leevin haudan ylle. Valkeita Thalia-narsisseja ja Lionheart-liljoja istutin myös. Penkin etureunalla kiemurtelee pitkin versoin tuoksuköynnöskuusama maanpeittokasvina.
Leevi oli uskollisin puutarhakissani, voimiensa päivinä se tassutteli aina perässäni, välillä nukahti jonkin pensaan alla ja tuli sitten levänneenä katsomaan, mitä olin sillä välin saanut aikaan. Pari kesää sitten se oli koko päivän poissa, iltasella ilmestyi portaille lemmikinkukilla koristautuneena. Oli siis ollut nokosilla jo kukkiaan varistavien lemmikkien seassa. Leepi-boy, äitin kultapoika <3
Nyt en tehnyt samaa virhettä kuin aikanaan Sandin kuoltua. Silloin en näyttänyt vainajaa sen emolle, Misulle, ja Misu-parka etsi lastaan (16-vuotiasta) monta päivää. Näytin siis Leevin sekä siskolleen Veeralle, että Luna-koiralle. Veera vain nuuhkaisi nopeasti, kääntyi ja lähti pois. Luna sen sijaan tutki tarkkaan parasta kissakaveriaan, jolta oli veto loppunut, haisteli naamaa ja vielä ulkona raotti kuonollaan pyyhettä, johon olin Leevin käärinyt ja nuuski vielä kerran Leevin kuonoa. Leevi sai allensa pehmoisen patjan tuijan oksista, villiviinin tulipunaisista lehdistä, viininpunaisista daalioista, japaninhortensian isoista kukinnoista, vähän yrtti-iisoa ja hopeamarunaakin. Siellä on pienen puutarhakissan hyvä levätä.
"Hei hei, kissakaveri..."
Sitten sairastui Luna. Jouduttiin yhtenä sunnuntai-iltana kiireenkaupalla päivystykseen ja Lunalla todettiin kohtutulehdus. Pari päivää hoidettiin antibiooteilla ja hormonipistoksilla kunnes keskiviikon vastaisena yönä tuli kipeämmäksi ja aamulla taas äkkiä eläinlääkäriin valmistautumaan leikkaukseen. Leikkauksen yhteydessä vastaan tulikin yllätysmomentti eli kohtutulehduksen lisäksi löytyi myös ohutsuolenliepeestä kananmunankokoinen märkäpaise, tulehtunut imusolmuke. Viikonlopun yli jännättiin sitten mitä koepaloista ja labroista paljastuu ja miten toipuminen lähtee käyntiin. Onneksi muutos ei ollut lymfooma vaan "vain" tulehduksellinen eli ilmeisesti tikku tai luunsärö oli tehnyt paiseen. Toipuminen sujui hienosti ja nyt ollaan jo päästy normaalielämään lenkkeineen ym. Pentuhaaveille saatiin sanoa hyvästit, mutta pääasia on, että Luna parani ja toivottavasti tassuttelee meidän kanssa pitkän polun <3.
Halpaa hommaahan sairastaminen ei ole. Onneksi oli vakuutus. Eläinlääkärikuluihin ja lääkkeisiin meni toista tonnia...Mutta Luna on niin rakas ja ihana koira, että mitäpä sen eteen ei tekisi.
Apea pieni potilas tulossa ekalta hormonipiikiltä. Uusi läskiposkikalakaan ei jaksanut kiinnostaa.
Pari viikkoa nukuttiin isolla siskonpedillä olkkarin lattialla, sängylle hyppiminen kun oli kiellettyä tikkien poistoon asti. Veerasta kehkeytyi taas tapansa mukaan hyvä sairaanhoitaja, vaikka normielämässä se helposti oli Lunalle toisinaan nyrkit pystyssä.
Varsin pian pikkuinen piristyi ja leikki alkoi maistua! Vaikka tikkirivi oli vielä masussa, meno meinasi äityä turhankin vauhdikkaaksi.
Samaan aikaan Lunan kanssa sairastui myös labbis Hertta. Tassuun tuli häijy haavauma, joka ei millään alkanut paranemaan ja rtg-kuvissa näkyi vielä jonkinmoinen varjostuma keuhkoissa. Monen viikon ab-kuurin jälkeen tassu parani ja kontrollikuvissa keuhkoissa ei ollut mitään ylimääräistä.
Sitten sairastui Veera-kissa. Diagnoosina paha pissatulehdus. Ab-kuuri menee vielä pari päivää. Tulipa sitten otettua labrat ja masunseutu ultrattiin ja ikäisekseen Veera on muuten hyvässä kunnossa, ainoastaan lievää munuaisten ja maksan vajaatoimintaa, kuten melkein kaikilla 16-vuotiailla kissoilla.
Itse podin Lunan sairastuessa jälleen kerran lonkkien bursiitteja, ne ovat toistuva riesa. Nyt olen käynyt OMT-fysioterapiassa selvittämässä syytä, miksi bursat aina ärtyvät ja saamassa jumppaohjeita.
On siis ollut semmoinen huolten sävyttämä syksy. Lokakuussa piristin mieltä ottamalla totutun mielikuvitusloikan yli nuhjuisten, märkien syyspäivien, yli mustaakin mustemmassa pimeässä ajettujen työmatkojen, yli tuulilasin rapsutuksen, yli lumipyryjen ja lumitöiden, yli korvat päästä pudottavien pakkasten suoraan toukokuun hennonheleänvihreän ensi häivähdyksiin ja ruskeasta maasta riemukkaasti päitään nostavien sipulikukkien keskelle. Syksyn viilentyneeseen maahan ei voi piilottaa liikaa - ei edes tarpeeksi - ihania sipuleita. Voi sitä iloa, minkä ne keväällä tuottavat. Piilottelin siis multaan monenlaisia sipuleita, erilaisia laukkoja, kevät- ja lumikurjenmiekkoja, liljoja, kevät-, suvi- ja lumikelloja, koiranhampaita, narsisseja, pikarililjoja...sekä juurakoita, trilliumeja, viherhämy-, terni- ja valkovuokkoja...Tulee aina niin ihanan kevyt ja hyvä mieli, kun ajattelee kevättä ja miten kaikki tällä hetkellä unessa olevat kasvit heräävät ja tulevat takaisin <3
Amywinehouse-lammas lähti vehreämmille laitumille eräänä kirpakkana aurinkopäivänä. Muiden lampaiden osalta suunnitelmat muuttuivat ja Aretha ja Suzi jäävätkin talveksi tuohon meidän vanhaan navettaan. Hommattiin niille oljet ja heinät ja nuoriso teki jättiurakan ja siivosi kaiken navettaan hillotun romun pois. Aikomuksena olisi käyttää pässi Arethan luona, että saataisiin keväällä karitsoita. Lampaat vain ovat niin mukavia ja kaikin puolin hyödyllisiä eläimiä. Tienoot siistiytyivät jo yhtenä kesänä huomattavasti. Amysta ollaan saatu jo oikeita gourmet-aterioita ja taljan lähetän muokattavaksi. Ihmisten mielipiteet jakautuivat jännästi kahtia, kun kuulivat, että Amy on pistetty pakkaseen. Osa oli sitä mieltä, että hieno homma, kun hyvän elämän elänyt lammas saa arvokkaan kuoleman kotipihalla ja on todellista luomulihaa meidän lautasilla. Osa taas piti meitä hirveinä raakalaisina ja julisti, ettei saisi palaakaan sellaista lihaa alas. Itse näen asian niin, että silloin harvoin kun lihaa syön, syön mieluummin joko riistaa tai eläintä, jota olen itse hoitanut hyvin ja joka on saanut elää lajityypillistä elämää. Muoviin pakatut marketin tehotuotetut lihat kierrän kaukaa. Etupäässä meillä syödään kasvisruokaa ja itsehän elän usein vaikka viikon kahvilla ja hapankorpuilla :).
Viime viikolla tulivat myyntiin Chelsea Flower Show-liput ja sinne mennään taas kahdeksi päiväksi ensi toukokuun loppupuolella.
Laskeskelin päivällä talvehtimista yrittävät pelakuut ja niitä on 25. Tulevan talven ne saavat viettää meidän eteisessä ikkunoista tulevan luonnonvalon voimalla, lämpötila on n. 15 asteen tuntumassa.
Kaiken huolen ja murheen keskellä on ollut iloakin. Syksyhän on meidän perheessä synttärikausi. Lokakuun alussa on poikani synttärit, loppukuussa minulla ja marraskuun alussa tyttäreni poikaystävällä. Sokerina pohjalla tänään on tyttäreni synttärit. Nämä ihanat ruusukupit sain ihanalta työkaveriltani hänen käydessään helteisenä heinäkuun päivänä pyörähtämässä puutarhassani. Niistä on jo juotu monet juhlakahvit. Tuossa kuvassa taitaa kupissa olla kuitenkin rooibosteetä.
Tästä tuli nyt maratonpostaus. Toivottavasti blogiystävillä on syksy sujunut mukavammissa merkeissä kuin meillä. Hyvää alkavaa viikkoa ja tunnelmallisia marraskuun iltoja kaikille viherpeukaloille <3
