tiistai 19. helmikuuta 2013

Kahden kissan huusholli





Kiitos teille kaikille edelliseen postaukseen kommentin jättäneille <3 Kommentit olivat ihanan rohkaisevia, kannustavia ja sydäntä lämmittäviä.

Valitettavasti harmaa kissa ei ollut meidän pelastettavissa kotikissaksi. Se lähti muutaman päivän jälkeen kohti Oulun löytöeläinkotia.
Ei voi tietää miten pitkään kissa on kiertolaiselämää viettänyt, mutta ilmeisesti ainakin kaksi talvea, ellei pitempäänkin.
Kuten edellisen postauksen kuvasta näkyy, sen silmät olivat mustat kaivot, joissa valo paloi. Koko aikana ne eivät muuttuneet ns kesyn kissan silmiksi. Eläin oli hyvin stressaantuneen oloinen.

Harmillisesti stressaantuivat sitten myös omat kissamme Veera ja Leevi ja alkoivat oirehtimaan erinäisin tavoin. Vaikka itse olisin varmasti jaksanut yrittää pitkäänkin, oli pakko ottaa huomioon nämä vanhenevat kissat ja niiden hyvinvointi.

Ja itsekin sain hurjan pureman ranteeseen...Onneksi oli jäykkäkouristusrokote voimassa, puremat tulehtuivat hyvin äkkiä.

Ikävää, että tälle tarinalle ei tullut happy ending. Aina ei tule.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Meidän uusi vieras.Our new guest.






Siinä se nyt on. Eilen illalla kisu oli käynyt loukkuun. Vähän kerrassaan hivutin raksukupin lähemmäksi loukkua ja eilen loukkuun sisälle ja se tuotti tulosta. Tassun jäljistä näin, että se oli jo edellisenä iltana käynyt loukussa syömässä sinne ripottelemani raksut.

Aika rauhallisesti kissa on ottanut uuden tilanteen. Loukku on nyt meidän saunassa, jossa on lattialämmitys, joten kylmä ei kisulla enää onneksi ole.

Kovin epäluuloisesti se mua silmäilee. Eikä tietysti oo mikään ihmekään.

Voi voi...kisu on tismalleen samanvärinen kuin meidän rakas harmaa Baron, Paroni, joka eli 18-vuotiaaksi asti ja joka oli ennen joulua poisnukkuneen Misun ainoan pentueen isä, myös sen meidän once in a lifetime-kissan Sandin...Samanlainen pieni valkoinen pilkkukin rinnassa kuin Baronilla.

Tuolla kissalla olisi kyllä paikka meidän sohvannurkassa. Täytyy nyt katsoa vielä vähän aikaa, josko se yhtään alkaa luottamaan meihin. Ellei, veisin sen mielelläni löytöeläinkotiin totuttelemaan oloonsa...Pitäkää peukkua, että me löydettäis yhteinen sävel!




lauantai 9. helmikuuta 2013

Freezing February



Ajatella,tässä on jo helmikuu lähtenyt vauhdilla kulumaan. Ootte varmaan huomanneet miten ihanan korkeella aurinko jo käy päivällä <3
Finally it's February! It's so good to see how high sun already gets.

On vissiin tässä hötäkässä unohtunut kuusi kuvaa kesään -haastekin päivittää...parin viikon päästä saa jo pläjäyttää näytille viisi kuvaa kesään kuvan,kyllä vain!





Kuusi kuvaa kesään
Six pictures until summer






Kuudennen maiseman eteen on onneksi versonut tämmöinen ihana keltainen phalaenopsis-orkidea :)
 A pretty pale yellow phalaenopsis orchid










Meillä on ihana vieras parhaillaan <3 Oon ihan lumoutunut. Siis niin fiksu ja nätti poika kuin vain olla voi ja tekee työkseen puutarhahommia Lontoossa!! Voitte varmaan kuvitella mun innostuksen... :)
We have a lovely guest from Australia. He works in London, doing landscaping maintenance so I guess you can imagine how excited I am...;)




.


Hyvin sujui karjalanpiirakoiden leivonta australialaisnuorukaiselta!
Baking karelian pies






Ihania isolehtisiä eukalyptuksenoksia <3 Rakastan tuota harmaanvihertävää sävyä
I love these eucalyptuses and their greyishgreen colour <3














Sain vihdoin lainaan loukun, jolla voin koettaa pyydystää kulkukissaa,joka on taas leiriytynyt meidän tienoille talveksi. En tiedä onko se sama,joka oli täällä edellisenkin talven,mahdollisesti. Näin sen toissa iltana monta kertaa pihalla,mutta arka se on kuin peijakas. Saa nähdä millainen metakka  loukussa syntyy,jos se sinne haksahtaa...Toivoisin,että se olisi pelastettavissa,ihan nätti kissa näytti olevan...ja meillähän on nyt kissan paikka auki <3 Jos se on niin villiintynyt,ettei siitä ole enää lemmikiksi, pääsisi kisuparka sitten pois tuolta kylmästä kituuttamasta,säälittää niin sen karu kohtalo.







Metsä kämmenelläni. Siperianlehtikuusen siemeniä. Nämä ovat jo liotuksen ja kylvämisen jälkeen päässeet kolmen kuukauden kylmäkäsittelyyn.
A forest on my palm. Larix sibirica's seeds.







Ja unelma kämmenellä.
Japaninsiipipähkinä.
A dream on my palm. Pterocarya rhoifolia


 


 

Pelakuuarmeija talvilevossa vaarin kamarin ikkunalla







Hmm...mitenhän lienee...Tilasin viime keväänä  kymmenisen erilaista pelargonian taimea Pukin Puutarhasta. Osa oli hyvinkin elinvoimaisia ja ovat selvinneet talvesta hyvin. Osa taas kituutti jo tullessaan ja nippanappa selvisivät sen takuuajan yli mikä taimilla yleensä annetaan kasvuunlähtöä varten...on vain tullut mieleen,että johtuuko laadun heikkous siitä,että kysyntä ylittää tarjonnan. Olen nimittäin törmännyt samaan ilmiöön myös ennen niin laadukkaita pioneja myyneen Pionien Kodin kohdalla. Viime vuonna tilasin sieltä taimia, jotka olivat melkoisia rääpisköitä. Yksi taimi kuihdutti kohta saavuttuaan ainokaisen lehtensä ja kopistaessani ruukun tyhjäksi sieltä tipahtanut surkean pikkuinen juurakko oli kyllä surullista nähtävää...Varsinkin kun vertauskohtana olivat useampana vuonna Ranskasta tilaamani ylimuhkeat juurakot,joista kasvaa elinvoimaisia taimia. No,on se pikku juurakko mulla multaan peitettynä,ehkä se sieltä vielä joskus versoo uudestaan, pioneista kun ei koskaan tiedä. Mutta ihan tuntuu kuin nyt pelargonien ja pionien saavutettua valtaisan suosion, kasvattajien täytyy pyrkiä tyydyttämään kysyntä nuoremmilla ja heikommilla taimilla kuin aikaisemmin...







Tämmöisiä ihanuuksia posti toi Englannin maalta <3



Ai niin, onhan posti tuonut muutakin! Kiitoksia Pirkko ihanasta siemenlähetyksestä! Ja kiitos Pelaguu  ylläriarpajaisvoitosta, joka tupsahti eilen postilaatikkoon!





 En väsy ihailemaan näitä paljaita puiden runkoja ja latvuksia...
The beauty of bare trunks and  branches







 Kun katsotte kuvaa tarkkaan, eikö vain alakin hahmottumaan kasvihuone tuohon keskellä olevaan tyhjään kohtaan..;)?
If you look carefully you're beginning to see a glasshouse in the middle of the scenery, aren't you ;)?